sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Lääkkeet ja ylipaino

Olen aiemminkin blogissa maininnut, että olen hieman kerryttänyt painoa sairastumisen jälkeen. Ajattelin hieman avata asiaa enemmän, sillä tällä viikolla vihdoin ensimmäistä kertaa ikinä lääkäri puuttui asiaan, ja oli oikeasti huolissaan mun tilanteesta.
   Aloitetaan vaikka vuoden 2012 kesästä, jolloin sain diagnoosin ja ensimmäiset lääkkeeni. Silloin olin 16-vuotias ja normaalipainoinen. Menin alkuun pitkään pelkällä piristävällä lääkityksellä, sillä koin sen helpotukseksi, kun en muistanut enää millainen olo normaalisti pitäisi olla, olinhan jo 1.5v elänyt aivan sumussa ja puoliunessa. Vuoden 2014 keväällä aloin nähdä järkyttäviä painajaisia, enkä saanut nukuttua. Tästä johtuen olin todella väsynyt, ja väsymys lisää katapleksiaa, eli päivittäin sain välillä rajujakin katapleksiakohtauksia. Nauraessa polvet petti alta ja pari kertaa kaatusin rappusissa sen takia, pää nytkähteli aina kun nauroin ja olo oli todella voimaton. Asuin silloin käytännössä viikot yksin, koska silloinen poikaystäväni oli armeijassa. En kuitenkaan muista että olisin kovin montaa yötä uskaltanut olla yksin kotona, sillä unihalvaukset, hallusinaatiot ja painajaiset olivat niin kovia. Vietin suurimman osan ajasta vanhempieni luona.
  Noihin aikoihin aloin välttelemään vaistomaisesti nauramista ja tilanteita joissa voisi joutua nauramaan. Jälkeenpäin ajateltuna tuntuu aivan kamalalta miettiä, että nauraminen on ollut minulle vaikeaa ja sitä on täytynyt vältellä. Juttelin silloin lääkärini kanssa, ja hän oli sitä mieltä, että aloitetaan lääkitys katapleksiaan, jonka samalla pitäisi helpottaa öisiä painajaisia. Ja kyllähän se helpottikin. En nimittäin saanut enää lääkkeen aloittamisen jälkeen öitä nukuttua. Rytmini kääntyi täysin ja valvoin yöt ja nukuin päivät.


   Olin hyvin urheilullinen, pelasin lentopalloa ja kävin pitkillä juoksulenkeillä. Rakastin liikkumista ja terveellistä elämää. Se oli sillä hetkellä ainoa asia jonka pystyin hallitsemaan täysin itse. Liikkuminen vain alkoi välillä olla sairaalloista ja kävin vaa'alla monta kertaa päivässä. Sairainta tässä kuitenkin on se, etten missään vaiheessa kokenut olevani hoikka. 160cm ja 37kg painava tyttö, eikä muka ole hoikka? Olin sairaalloisen laiha. Noihin aikoihin kuulin paljon ihmisiltä, että "etkö sä syö mitään?". Se tuntui hyvältä, koska enhän mä välttämättä syönyt.
   Tanssin wanhat talvella 2014 ja muistan kuinka yritin vielä laihduttaa lisää, että varmasti mahdun pukuuni. Jälkeenpäin ajateltuna, se puku oli niin kireällä kun vaan voi olla, ja silti se ei tahtonut pysyä päällä. Halusin vain, että näyttäisin hyvältä niinkuin kaikki muutkin sinä päivänä. Kesällä 2014 täytin 18 ja elin hyvin sekavaa aikaa. Niin kuin varmasti kaikki 18-vuotiaat. Saatoin valvoa monta päivää putkeen, tehdä töitä ja sitten taas lähteä radalle ja aamulla takaisin töihin. Se rytmi ei tietenkään ollut sairauteni kannalta kovin järkevää, sillä jossain vaiheessa uuvuin täysin ja nukuin monta päivää putkeen. Sen jälkeen tajusin, että jotain on tehtävä. Sain rytmini käännettyä, joskin en enää normaaliksi, vaan valvoin taas yöt ja nukuin päivät. Aloin syödä öisin. Se on suurin virhe, jonka ihminen voi tehdä. Aineenvaihduntani on muutenkin aivan olematon, sillä kehoni ei lepää koskaan, ja sen lisäksi vielä kuormitin sitä lisää syömällä öisin, kun oli ainoa aika keholleni edes yrittää levätä. Minulla oli yo-kirjoitukset syksyllä, ja ne meni melko heikosti.
   Puhuin taas lääkärini kanssa, ja hän määräsi minulle nukahtamislääkkeitä, jotta saisin edes hetken nukuttua öisin. Alkuun lääke tehosi hyvin, ja sainkin jopa kokonaisia öitä nukuttua, mutta jossain vaiheessa aloin taas heräilemään ja jatkoin syömistäni. Paino alkoi nousta. Jo kesällä painoa oli alkanut kertymään, mutta ei mitenkään hälyttävän paljon. Olin normaalikokoinen. Viimeisimmän lääkkeen jälkeen alkoi kehooni kertyä järkyttävä määrä nestettä, ja pikkuhiljaa huomasin, että painoni oli noussut 20kg siitä, mitä se oli vanhojentanssiaamuna. Olin henkisesti sekä fyysisesti aivan loppu, sillä erosin syksyllä ja menetin rakkaan koirani eron myötä. En jaksanut enää edes liikkua. Nukuin erittäin paljon, ja yritin jaksaa eteenpäin. Joulukuussa 2014 tapasin Teemun, ja sen jälkeen aloin taas voida paremmin. Painoa kertyi vieläkin lisää, mutta keskusteltuani lääkärin kanssa asiasta, hän oli sitä mieltä, että se on aivan normaalia ja kuuluu sairauteen. Uskoin häntä, enkä jaksanut välittää painosta. Oli pitkä aika, kun en käynyt vaa'alla ollenkaan. Syksyllä 2015 kuitenkin havahduin. XS koon vaatteet olivat vaihtuneet XL-kokoon. Mitä mulle oli tapahtunut? Yritin jos jonkinmoista laihdutuskuuria, ja ihan vain terveellistä elämää, mutta paino ei liikahtanutkaan. Kävimme syksyllä juttelemassa lääkärini kanssa raskaustoiveestamme, ja samalla mainitsin, että olin lihonut hyvin pienessä ajassa 40kg. Se ei lääkäriäni hetkauttanut ja se oli vieläkin kuulemma ihan normaalia. Annoin asian olla. Miksi stressata painosta, kun ei sille mitään mahda kuitenkaan. Luin paljon netistä eri lääkkeiden vaikutuksesta painoon ja aineenvaihduntaan, ja kaikkien syömäni kolmen lääkkeen sivuvaikutuksena luki painonnousu.


   Lopetin lääkitykseni pikkuhiljaa joulun 2015 jälkeen, sillä toiveissamme oli tulla raskaaksi, eikä lääkkeitäni sovi syödä raskauden aikana. Painoni alkoi pudota jo viikko sen jälkeen, kun olin saanut viimeisetkin lääkkeet lopetettua. Pian huomasin, että painoni oli pudonnut 7kg, enkä edes liikkunut tai syönyt erityisen terveellisesti. Raskauden alussa painoni jatkoi putoamistaan ja parhaimmillaan olin 10kg kevyempi kuin ennen lääkkeiden lopettamista. Nyt tietenkin painoa on tullut jo takaisin, kun raskaus on näin pitkällä, mutta onneksi se on kertynyt hyvin hillitysti.
   Se miksi asia nousi taas esille oli se, että minulla diagnosoitiin raskausajan diabetes, ja kävin tällä viikolla diabeteshoitajalla sekä lääkärillä aiheeseen liittyen. Mainitsin siellä, että painoni on yli kaksinkertaistunut kahden vuoden sisällä, ja lääkäri oli aivan järkyttynyt. Hän oli ehdottomasti sitä mieltä, että minun oman lääkärini olisi täytynyt puuttua asiaan jo aikaisemmin ja jos minulle vielä joskus aloitetaan joku lääkitys, niin painoani seurataan hyvin tarkasti. Olin helpottunut, kun joku kerrankin oli kiinnostunut minun painostani ja oli kanssani samaa mieltä, että näin ei olisi pitänyt tapahtua. Onneksi diabetekseni ainakin näillä näkymin saadaan pidettyä ruokavaliolla kurissa, eikä lääkitystä tarvitse aloittaa, mutta jos alkaa näyttää siltä, että vauvasta on tulossa viisi kiloinen, niin ehkä sitten se lääkitys olisi ihan paikallaan.
  En kirjoita tätä tekstiä siksi, että minun tarvitsisi selittää kenellekään mitä mulle on tapahtunut, vaan siksi, että tiedän etten ole ainoa jolle on näin käynyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti