sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Mä tahdon, tahdon, tahdon sua rakastaa!


Viime tiistaina, 10.1.2017, käytiin pienellä kävelylenkillä rannassa. Oli aivan älyttömän liukasta, ja edettiinkin hitaasti, välillä maisemia katsellen. Päästiin kotio, poika nukkui vaunuissa ja vein sen parvekkeelle jatkamaan uniaan. Olin menossa hakemaan sisältä itkuhälytintä, kun mun edessä oli mies polvillaan. Siis se mies, joka nukkuu mun kanssa samassa sängyssä, mun lapseni isä! Se oli siinä polvillaan sormus kourassa ja kysy, että tuunko mä sen vaimoks! AI ETTÄ TUUNKO! Purskahdin tietysti samantien poruun ja lysähdin siihen lattialle. Sain sormeeni maailman kauneimman sormuksen, just sellasen kun halusin.
  
Oltiin me kihlauksesta puhuttu, ja edellisenä päivänä käytiin ohimennen sovittamassa sormuksia, että hän tiesi minkä kokosta lähtee ostamaan. En mä silti osannut mitenkään arvata, että se nyt mua kosis. Alkuperäinen suunnitelma kuulemma oli, että se tapahtuisi vasta kesällä Pellossa, mutta oli päättänyt vähän aikaistaa ja toinen suunnitelma oli nyt sunnuntaina 15.1. meidän epävirallisena vuosipäivänä. Se olis kuitenkin ollu ehkä vähän epäilyttävää, koska hän vietti varpajaisia eilen illalla, ja jos ois krapulaisena sormus kourassa tullu mun eteen, niin se ei ehkä ois ollu kaikkein ihanteellisin tapa kosia. Sen takia meidän lenkki vähän kesti, kun sen kosinnan piti tapahtua sielä, mutta oli niin märkää ettei se viittiny polvistua! Siinä olohuoneen lattialla, meidän kotona oli kyllä ihan täydellinen hetki.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti