lauantai 11. helmikuuta 2017

Imetys

Ajattelin hieman puhua aiheesta nimeltä imetys, siitäkin huolimatta, että se jakaa mielipiteitä hyvin vahvasti. Aihe on itselleni tärkeä, ja siksi aion nyt kertoa oman kantani siihen.

Äitiyttä on takana melkein kahdeksan viikkoa, ja olemme tähän asti olleet täysimetyksellä. Heti synnytyksen jälkeen kun sain ensimmäisen kerran koittaa imetystä, se tuntui älyttömän hankalalle. Pikkuinen yritti kovasti päästä rinnalle, ja kerkesin hieman turhautua, kunnes ensimmäisen kerran tunsin, kuinka vauva sai otteen ja alkoi syödä. Se oli niin mahtava tunne! Pystyin ruokkimaan omaa lastani.

Imetys lähti sujumaan sairaalassa hyvin, ja koska jouduimme olemaan siellä hieman pidempään, piti hoitajat siitä huolen että vauvan imuote oli hyvä ja kannustivat imetykseen. Maidon nousussa kesti muutaman päivän, ja ennen kuin maito nousi kunnolla kerkesi pojan paino laskemaan hieman liikaa, ja kerran hoitajat antoivat lisämaitoa, vaikka minusta itsestäni tuntui siltä, että poika saa tarpeeksi ruokaa. Jouduimmekin tekemään muutamia kertoja syöttöpunnituksen, ja joka kerta paino oli syötön aikana noussut reilusti, eikä lisämaitoa enää tarvittu. Kotona maito sitten lopulta nousi kunnolla, ja siitä asti sitä on riittänyt! Olin alusta asti sitä mieltä, että kokeilen imetystä, mutta jos se ei ota sujuakseen, niin en stressaa siitä tai koe epäonnistuneeni. Meidän iloksi imetys on sujunut tähän päivään asti todella hyvin ja kivuttomasti. Ainoa murheemme on "suihkutissit", joiden takia Viljamilla on välillä ilmavaivoja ja pieniä ongelmia syödessä, mutta sekin on ratkaistu sillä, että joko pumppaan tai lypsän käsin ennen syöttämistä jos tunnen että rinnat ovat täynnä.


 Julkisesti imettämistä hieman jännitin, koska olin hieman epävarma koko imetyksen suhteen, enkä tiennyt mitä ajatuksia se muissa ihmisissä herättää. Ensimmäisen kerran "jouduin" imettämään julkisesti kun Viljami oli noin kuukauden ikäinen ja olimme ostoksilla. En oikeastaan voi edes kutsua tätä julkisesti imettämiseksi, koska olimme ravintolan nurkassa, ja vain tarjoilija näki minun syöttävän lastani. Olin kuitenkin äärettömän ylpeä itsestäni tuon jälkeen, kun uskalsin sen tehdä. Sen jälkeen en ole enää jaksanut miettiä mitä muut minusta ja imettämisestä ajattelee. Se on maailman kaunein ja luonnollisin asia, enkä aio enää ujostella tehdä sitä muiden edessä.
   
Toinen kerta kun imetin julkisesti oli täyden subway jonon edessä. Pojan tuli nälkä ja kuuma samaan aikaan, eikä siihen huutoon auttanut kun mennä istumaan ja tyrkätä tissi suuhun ja taas oltiin tyytyväisiä. Hieman mua ehkä huvitti se tilanne, koska mulla oli päällä vaalean harmaa paita, ja tuon ruokailun jälkeen se oli toisen tissin kohdalta kainaloon asti märkä. Viljami ei ihan kaikkea ehdi syömään mitä olis tarjolla.
  
Musta on ollut ihanaa, kun imetykseen on kannustettu niin sairaalassa kuin neuvolassakin, mutta jos jostain syystä imetys ei olisikaan onnistunut, tuntuisi varmasti kurjalta selittää neuvolassa, että miksi se ei onnistu. Teemu on monta kertaa kertonut mulle kuinka ylpeä se on siitä, että mä pystyn ruokkimaan meidän lasta, kaikki ei siihen pysty. Oon itsekin todella tyytyväinen, että olen jo näin kauan pystynyt imettämään, ja tottakai toivon tämän jatkuvan mahdollisimman pitkään. Se kun tuijottelemme Viljamin kanssa toisiamme, saa joka kerta sydämen sulamaan.
  
Tällä hetkellä musta tuntuu siltä, että imetys on just meijän juttu, mutta jos jokupäivä se ei enää tunnu hyvältä, sitten me lopetetaan se. Mennään just niinkun hyvältä tuntuu, toivottavasti muutkin äidit tekevät niin kuin parhaaksi näkee huolimatta muiden mielipiteistä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti