perjantai 3. maaliskuuta 2017

Arjen pelastajat

Nykyään lastentarvikkeita on aivan hurjan paljon erilaisia, ja odottavat äidit ovat pulassa, että mitä sitä oikeasti sitten tarvitsee! Niin olin myös minä. Vaati pienen salapoliisityön selvittää, mitä muut ovat kokeneet ehdottomasti tarpeellisena, ja mitkä ovat olleet täysin turhakkeita. Ajattelin nyt listata hieman asioita jotka me olemme kokeneet tarpeelliseksi. Muistutan, että jokaisella vauvalla on erilaiset tarpeet ja ne mitä me ollaan koettu hyödylliseksi voi jollekin toiselle olla täysin turhia!

Sittereitä katsoessani olin aluksi aivan pihalla, että mitä ominaisuuksia siinä tarvitsee olla ja mikä on ergonominen. Alkuun olin kallistumassa Babybjörnin sitteriin, sillä siitä olin kuullut pelkkää hyvää sen kevyen rakenteen vuoksi, mutta kallis hinta mietitytti. Päädyin sitten lopulta Mamas & Papas merkkiseen sitteriin sen tärinä- ja musiikkiominaisuuksien takia. Asiaan vaikutti myös se, että löysin sen käytettynä hyvään hintaan ja sen vaalea väri miellytti erittäin paljon minun silmää. Ehkä jossain vaiheessa kun Viljami alkaa enemmän liikkumaan ja aktivoitumaan niin vaihdan tuon siihen Babybjörniin, sillä sitä lapsi pystyy itse heijaamaan juurikin keveyden vuoksi.


Toinen sittereihin liittyvä hankinta oli Tripp Trappiin newborn istuin, eli sitteri joka tulee tuoliin kiinni ja on näin ollen korkealla pöydän tasolla. Se on helpottanut paljon mun ruokailuhetkiä, kun Viljami on saanut olla samalla tasolla mun kanssa ja katsella korkeammalta maailman menoa.

Päänvaivaa raskausaikana aiheutti myös se, kuinka minulta onnistuisi koiran ulkoilutus vauvan kanssa. Vertailin kantoliinoja ja - reppuja ja päädyin siihen tulokseen että reppu sopisi parhaiten ehkä minulle. Löysinkin kirpputorilta Ergo Baby kantorepun ja se on osoittautunut aivan mahtavaksi keksinnöksi. Saan kädet vapaaksi ruoanlaittoa varten, tai pääsen käyttämään Helmiä ulkona.


Lämpöpussi turvakaukaloon on ehdottomasti ollut fiksu sijoitus. Se on helpottanut niin paljon meidän autoilua. Riittää kun pukee villasukat, tumput, ja pipon päähän ja sujauttaa pussiin niin lapsi pysyy lämpöisenä. Jos tulee kaupassa kuuma, niin voi avata hieman pussia. Ja ennenkaikkea se on todella turvallinen, kun vyöt saa suoraan sisävaatteiden päälle, eikä tarvitse pukea paksua toppakerrosta.

Hoitotason päällä meillä on anopin ompelema vaippateline. Se roikkuu katosta ja vaipat on aina käden ulottuvilla, siihen mahtuu kerralla yksi iso vaippapaketti, joten ei tarvitse kokoajan olla sitä täyttämässä. Se on myös Viljamista hauska, kun siinä on värejä ja se heiluu.


Jätin nyt mainitsematta vaunut ja turvakaukalon ynnä muut "itsestäänselvyydet", koska uskon että sellaiset jokainen hankkii, jos siltä tuntuu. Nämä mainitsemani tarvikkeet ovat lähinnä niitä ylimääräisiä, jotka hommataan jos siltä tuntuu ja rahatilanne antaa periksi.

Mitkä ovat olleet teillä hyödyllisiä tarvikkeita ja mitkä täysin turhia?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti