sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Romahdus

Eilen tapahtui jotain, mitä olen pelännyt jo pidemmän aikaa ja tiesin sen tapahtuvan hetkenä minä hyvänsä. Koin nimittäin totaalisen romahtamisen. Väsähdin. 

Kun on jaksanut 2,5kk vähillä unilla, on sanomattakin selvää, että jossain kohtaa tulee se stoppi, eikä enää jaksa. Olen luonteeltani sellainen, että en voi mennä illalla nukkumaan jos tiskit ei ole koneessa, tai sohvatyynyt kunnolla aseteltu. Tiedän, että pitäisi osata vähän höllätä, eikä olla niin tiukka, mutta se on mun luonne!

Kun sairastuin, mutta en ollut vielä saanut diagnoosia oli tällaiset romahdukset ihan jokapäiväisiä. Olin niin väsynyt, että vain itkin kunnes nukahdin ja siitä unesta mua ei ihan heti ylös revittykään. Voin vain kuvitella kuinka raskasta vanhemmillani on ollut, kun he ovat yrittäneet saada minua ylös sängystä kouluun tai treeneihin. Vielä lääkkeiden syönnin aikanakin tällaisia väsymyskohtauksia tuli silloin tällöin, mutta alkuraskauden jälkeen en ollut kertaakaan tätä kokenut ennen eilistä. 


Vaikka meillä pääsääntöisesti nukutaan hyvin, niin eilen takana oli huonosti nukuttu yö. Teemu oli aamun tallissa ja olin luvannut lähteä illemmalla anopin kanssa Tupperware kutsuille. Kun hain Teemun kotio kolmen jälkeen, tein ruuan ja sen jälkeen menin sänkyyn. Pyysin saada nukkua edes vartin, mutta sen vartin jälkeen olin entistä väsyneempi ja vain itkin. Jouduin perumaan ne kutsut ja nukuin muutaman tunnin välillä Viljamia syöttäen.  

Toivon,  että eilisen kaltainen olotila ei toistu kovin montaa kertaa, eikä ainakaan silloin kun Teemu on töissä. Haluan antaa Viljamille kaiken huomion ja voimani, mutta eilisen kaltaisessa olotilassa se ei ole mahdollista. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti