tiistai 30. toukokuuta 2017

Kaksi vuotta sitten

Eilen illalla Teemu tuli hakemaan minut ja Viljamin töiden ja tallin jälkeen ja lähdettiin ajelulle viemään yhdet vanteet Viialaan. Puin Viljamille yöpuvun valmiiksi, jotta sain siirtää hänet vain turvakaukalosta sänkyyn jatkamaan unia. Oli ihanan aurinkoinen ja valoisa ilta, joten oli ihana vain istua autossa ja fiilistellä kesää. Kuunneltiin lauluja, jotka soi kaksi vuotta sitten, kun mulla oli ihana valkoinen bemari ja subbari takaluukussa. Silloin kun ajelin, niin etsin sorateitä, jotta voisin ajaa lujaa ja luisussa. Eilen kun ajeltiin meidän valkoisella farmari Volvolla nopeusrajoitusten mukaan, lapsi takapenkillä ja käytiin katsomassa yhtä mahdollista tulevaa hääpaikkaa tajusin kuinka paljon asiat on muuttuneet. Kaksi vuotta sitten en uskonut, että olisin nyt tässä tilanteessa. Oltiin juuri muutettu Teemun kanssa yhteen, eikä lapsi ollut vielä suunnitelmissa. 


Kuinka äkkiä kaikki sitten loppujen lopuksi tapahtui. Oltiin niin rakastuneita, ja tiedettiin jo silloin, että halutaan perustaa perhe. Asiasta juteltiin paljon, ehkä osittain jopa vitsillä, mutta silti tiesin, että Teemusta tulee mun lasteni isä. Kaksi vuotta sitten elämä oli täysin erilaista. Käytiin shoppailemassa monta kertaa viikossa, ostettiin kalliita vaatteita, kenkiä ja kelloja. Pelasin jopa uhkapelejä. On huvittavaa, kuinka silloin päivien sisältö oli niin erilaista, ja tärkeimmät asiat elämässä oli auton puunaaminen ainakin joka toinen päivä ja ulkona syöminen. 

Raskaaksi tultuani tajusin, että kaikki tulee muuttumaan. Minimi äitiyspäivärahalla ei paljon ulkona syödä tai merkkivaatteita osteta. Siinä hetkessä se ei kuitenkaan tuntunut pahalta. Eikä tunnu vieläkään. Mä olen maailman onnellisin, vaikka en pysty tekemään kaikkea sitä mitä silloin. Mulla on tällä hetkellä kaikki, mitä en silloin olisi osannut edes toivoa. En muka tiennyt, että rahalla ei saa kaikkea. Olen onnellinen, että sain elää hetken 18-vuotiaana sellaista elämää, mutta vielä onnellisempi olen siitä, että ne ajat on takana päin ja olen kasvanut niin paljon näiden vuosien aikana.

Ps. Tasan kaksi vuotta sitten musta tuli kaikkien mutkien ja vaikeuksien kautta ylioppilas, samaan aikaan muiden mun ikäisten kanssa. Se ei todellakaan ollut itsestäänselvyys, ja olen ylpeä että mä tein sen!


4 kommenttia:

  1. Hankkiuduitteko tahallisesti raskaaksi vai tuliko suunnittelematta? :)

    VastaaPoista
  2. Aika ihana katsoa taaksepäin ja huomata, että vaikka nyt on jotain vähemmän kuin aiemmin, on nyt silti enemmän. Onnelliset muutokset elämään tuli teillä. :)
    http://viivyvierellain.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Välillä on hyvä pysähtyä ajattelemaan sitä, kuinka onnekas saa olla kun on terve lapsi ja perhe! :)

      Poista