tiistai 27. kesäkuuta 2017

Kaaharista pelkuriksi

Kun sain ajokortin, mulla ei heti ollut omaa autoa. Ajelin milloin milläkin, mutta ajoin paljon. Ajoin yötäpäivää, kävin toki töissä välillä, mutta heti töiden jälkeen jatkoin ajelua. Muutaman viikon päästä ostin oman auton, kun sopiva osui kohdalle ja sen jälkeen ajelin vielä enemmän. Mulla oli kokoajan auto käytössä, ja tulin kokoajan varmemmaksi kuskiksi. Niin varmaksi, että uskalsin ajaa lujaa. Oliko se hyvä juttu? No ei todellakaan. Olin usein "kännikuskina" ja mua oli helppo yllyttää. Jos takapenkiltä huudettiin, että paina sitä kaasua, niin mä painoin. Olin tyhmä. Mulla oli sillä hetkellä kotona paha olla, en voinut hyvin, enkä viihtynyt kotona erinäisistä syistä, mä purin pahaa oloa autolla ajamiseen. Huudatin musiikkia ja ajoin pitkin kapeita sorateitä. On suorastaan ihme että oon vielä hengissä. Kesällä pysyin kyllä tiellä, mutta talvella kun oli liukasta ja tottakai mun täytyi takavetoisella autolla ajaa kovaa ja luisussa, niin kävin ojassa muutamankin kerran.. Onneks kenellekään ei sattunut mitään, kaikista eniten näin jälkikäteen pahalta tuntuu se, että vaikka leikin omalla hengelläni, siinä sivussa leikin myös kaikkien muiden ihmisten hengellä. Vaaransin oman tyhmyyteni takia monen ihmisen turvallisuuden.


Kun tulin raskaaksi, myin mun autoni pois. Meille jäi siis enää yksi auto käyttöön, sillä mä en tarvinnut päivisin autoa ja sain auton myymisestä vähän rahaa säästöön äitiyslomaa varten. Ja onhan auton pitäminen kallista. Vaikka mulla ei velkaa ollutkaan, niin silti sai autoon kuukausittain isoja summia uppoamaan; verot, vakuutukset ja polttoaineet.. Päälle kaikki korjaukset ja renkaat. Teemu vaihtoi myös autonsa, ja koko raskausaikana ajoin todella vähän autolla. Viimeisinä kuukausina en istunut autonrattiin kertaakaan. Synnytyksen jälkeen kun mun piti ajaa ensimmäisen kerran autolla, mä vaan tärisin. Mua pelotti ihan järjettömästi ajaa autolla. Mua pelotti, että mitä jos joku ajaakin mua päin tai mun auton perään ja mitä jos mulle sattuu jotain. Mulla on kotona pieni poika joka on riippuvainen musta, mitä jos tuolla liikenteessä on joku just kortin saanut tyhmä ajattelematon nuori, sellainen kuin mä olin vielä muutama vuosi sitten. Jos sattuu jotain, mihin mä en itse pysty vaikuttamaan millään tavalla. Pahimmassa tapauksessa mulla on se kallein aarre takapenkillä. Nyt reilu puoli vuotta synnytyksestä mä oon ajanut autolla jo enemmän, mutta silti se jännittää mua välillä. Esimerkiksi kova vesisade saa mun hartiat nouseen korviin ja kädet puristumaan tiukemmin rattiin. Ennen pystyin räpläämään puhelinta ajaessa, nykyään vältän viimeiseen asti siihen koskemista ajon aikana. Ei ole mitään niin tärkeää, etteikö sitä ehtisi hoitaa ajon jälkeen. 


Mulla on pieni pyyntö sinulle, liikenteessä autolla liikkuja. Katso välillä vähän pidemmälle kuin omaan napaasi. Vaikka susta tuntuis tosi siistiltä ja hienolta ajaa kovaa, tai yllyttää muita ajamaan kovaa, mieti kaks kertaa ennenkun teet niin. Jos sä haluat itseäsi satuttaa, tee se jotenkin muuten kuin liikenteessä, missä voit vahingoittaa muitakin. Jos tekee mieli ajaa autolla kovaa, niin on olemassa paljon ratoja ympäri suomen missä se on mahdollista. Tehdään yhdessä liikenteestä turvallinen paikka, ja toivottavasti kenenkään ei tarvitse oppia kantapään kautta ja odottaa että jotain sattuu, koska liikenteessä voi sattua niin pahasti, ettei mitään ole enää tehtävissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti