sunnuntai 20. elokuuta 2017

Kahdeksan kuukautta

Eilen meidän pieni muru täytti kahdeksan kuukautta! Tämän kuukauden aikana Viljami on saanut äärettömän paljon vauhtia, eikä malta enää olla hetkeäkään paikallaan. Hän on kova kiipeilemään ja nousemaan pystyyn. Muutamia askelia tukea vasten hän myös ottaa, hyvin epävarmasti kylläkin. Muuten hän on saanut liikkeisiinsä varmuutta, ja onkin todella taitava esimerkiksi kiipeämään mun jalkojen yli tai menemään vaunujen tavarakoriin.. Lempipuuhaa kotona on lehtilaatikosta lehtien levittely ja syöminen, sekä tv-tasoa vasten kiipeily. Pelkään niin paljon meidän telkkarin puolesta! 

Kiinteitä menee jo todella isoja määriä, melkeinpä kaksi kuukautta määrät oli niin pieniä, että niillä ei juurikaan vatsaa täytetty. Nyt kun kyseessä on niin vilkas poika, menee ruokaakin tottakai enemmän. Imetän edelleen, ja hampaisiinkin ollaan jo molemmat totuttu. Mitään allergioita ei ole vielä tullut esille, ja lähes kaikki mitä ollaan maistettu on mennyt alas. Tottakai on joitain ruokia, mitkä ei ihan niin helposti maistu, mutta eiköhän niihinkin pikkuhiljaa totutella.


Kaikinpuolin Viljami on todella vilkas ja aurinkoinen poika. Hän tykkää valtavasti kun lauleskelen ja loruttelen, joten mun on täytynyt muistutella mieleen omasta lapsuudesta loruja, ja opetella ihan uusiakin. Päivät on täynnä naurua, mutta tottakai meilläkin on niitä huonoja päiviä, ei aina voi olla pelkkää iloa ja onnea. Ollaan onneksi löydetty hyvä rytmi vaunutteluun, ruokailuun ja nukkumiseen, niin päivät kuluu vauhdilla, välillä jopa liiankin!  

1 kommentti: