tiistai 15. elokuuta 2017

Neljä positiivista

Kuten olen kertonut, meidän perheessä on viime aikoina ollut paljon surua. Sen lisäksi, että jouduimme hyvästelemään läheisemme, samaan syssyyn vanhempieni koira, vanha rouva Kami sairastui, ja hänet jouduttiin kiireellisesti leikkaamaan. Huolta ja murhetta on siis ollut, mutta pikkuhiljaa täältä noustaan, ja ajattelin pitkästä aikaa listata vähän viimeaikojen positiivisia asioita, jottei tämä muutu ihan pelkäksi synkistelyksi.

Teemu on tällä viikolla molempina iltoina tullut suoraan töistä kotiin, eikä siis ole mennyt talliin. Ollaan saatu pitkästä aikaa viettää aikaa koko perheen kesken. Kummasti se vain piristää, kun saa touhuta vähän omiakin, ilman että Viljami roikkuu jalassa.

Mekko ja asusteet siskon häihin on hommattu, ja täytyy myöntää että pääsin todella halvalla mekon kanssa, ja asusteet multa kokolailla löytyikin jo kotoa. Asu hieman tuotti mulle stressiä, sillä viimeksi kun olen ollut mekko ostoksilla olin ainakin kaksi kokoa isompi, ja vartalon malli aivan erilainen kuin nykyään, joten en tiennyt yhtään mitä lähden etsimään. Onneksi äiti oli mun mukana, ja löydettiin täydellinen mekko. Enää täytyy ostaa Teemulle paita ja Viljamille vaatteet.


Viljamin uudet taidot. Joka päivä yllätyn siitä kuinka taitava poika hän jo on. Tuntuu niin hurjalta, että hän osaa jo nousta tukea vasten seisomaan ja pieniä matkoja käveleekin tukea vasten. Päivä päivältä hän jaksaa seisoskella pidempiä aikoja, ja yllättää mut uusilla tempuilla.

Olen löytänyt ihan uuden kipinän valokuvaamiseen, ja päivisin olenkin kamera kourassa jatkuvasti. Olen yrittänyt kovasti opetella uutta, jotta saisin teille tänne hieman laadukkaampia kuvia, sekä tottakai ihan omaksi ilokseni. On kiva huomata oma kehitys, ja kuinka pikkuhiljaa alkaa ymmärtää enemmän valokuvaamisesta ja oppii nopeasti etsimään uudet säädöt eri tilanteisiin. 

Mitkä asiat on viime aikoina saanut sut hyvälle tuulelle, tai tuoneet onnistumisen fiiliksen? Näitäkin on joskus hyvä pysähtyä miettimään, etenkin jos elämässä muuten on hieman synkempi vaihe menossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti