perjantai 17. marraskuuta 2017

My mini POP UP SHOP Tampereella

Menovinkki tälle viikonlopulle! Sunnuntaihin asti Tampereen Koskikeskuksesta löytyy My mini POP UP SHOP, jossa piipahdimme tänään ystävieni kanssa. 

POP UP löytyy siis Koskikeskuksesta Intersportin viereiseltä käytävältä, Apteekin vierestä. Siellä on mukana aivan ihania kotimaisia yrityksiä, kuten KAIKO, KiddoW, Valkama, Luklabel, Omin, Puine, Siluettiverstas ja monta muuta. Olin yllättynyt kuinka paljon tuotteita paikalle oli saatu, sillä tila ei mikään kovin valtava ollut. Tuotteet oli kuitenkin sen verran väljästi esillä, että monet rattaat mahtui yhtä aikaa paikalle ja käytävään saattoi myös menopelinsä jättää. Mä kiinnitin ensimmäisenä silmäni Kaikon ihanaan joulumallistoon. Seuraavana silmiin osui KiddoW,  ja etenkin jumperit joista olen haaveillut pidemmän aikaa. Nyt vihdoin nappasin sellaisen mukaani oliivin vihreänä koossa 80/86cm ja hintaa oli 39.90e, näiden normaali hinta on kymmenen euroa kalliimpi. Aika hyvä alennus siis!







Ihastuin myös siluettiverstaan tuotteisiin. Heiltä etenkin seinävalaisimet houkutti minua, ja toivottavasti Viljamin omaan huoneeseen joskus sellaisen saamme hommattua. Omin on myös kiinnostava merkki. Heiltä löytyy hyvin simppeleitä ja mukavan oloisia vaatteita, mutta niissä on hauskoja leikkauksia jotka erottaa ne muista. Kiinnitin huomiota materiaalin pehmeyteen, ja jos budjetti olisi sallinut niin ehdottomasti heiltä joko baggyt tai paita olisi lähtenyt mukaan. Esillä oli myös paljon kortteja, joulukoristeita, pipoja, huiveja ja koruja eri merkeiltä.

Tämä oli kyllä ehdottomasti käymisen arvoinen tapahtuma! Suosittelen jos nyt viikonloppuna olette tekemistä vailla, että piipahdatte Koskikeskuksessa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti