lauantai 6. tammikuuta 2018

Luonnollisempi minä

Mä kiinnostuin melko nuorena meikkaamisesta ja laittautumisesta. Olen kuullut usein vitsailtavan sillä, että pienenä vaihdoin päivässä useasti vaatteet, koska eihän nyt samoilla vaatteilla voinut mennä  vaikka mummulle ja sitten vielä kauppaan. Meikkaamisen suhteen olen kokeillut kaiken mahdollisen, ja yläasteella minua ei juurikaan ilman meikkiä nähty muuta kuin treeneissä. Kärsin melko pahasta aknesta, ja peittelin sitä paksun meikkikerroksen alle. Ensimmäiset ripsienpidennykset otin joskus yläasteella, ehkä kahdeksannella luokalla. Ne mulla olikin sitten noin kuusi vuotta putkeen, muutamia taukoja lukuunottamatta.

Kynsien lakkaamisesta ja laitosta kiinnostuin myös yläasteen aikoihin, ja alkuun koristelin kynsiä lähes jokapäivä. Rippilahjaksi sain geelikynsien aloituspakkauksen, ja rakennekynsien tekoa harjoittelinkin ahkerasti. Rakennekynnetkin mulla on siitä lähtien ollut lähes aina. Välillä tottakai olen pitänyt niistäkin taukoja, mutta  pääasiassa kädet ja kynnet on ollut mulle tosi tärkeitä aina. Olen aina pitänyt huolen siitä, että mun kädet ja kynnet näyttää huolitelluilta. Mulla on luonnostaan tosi vaalea tukka, ja värjäsin sen ensimmäistä kertaa kesällä ennen kun aloitin yläasteen. Silloin mulle laitettiin punaruskeita raitoja. Sen jälkeen se olikin sitten menoa, ja nyt useamman vuoden mä olen vaan värjännyt tyveä mustanruskealla värillä, helppo huoltaa siis! 

Aikalailla tasan vuosi sitten mä luovuin ripsienpidennyksistä kokonaan. Mulla meni totaalisesti hermo niihin, ja revin ne pois. No, tiedätte varmasti kuinka siinä kävi. Multa lähti omatkin ripset mukana. Mun ripset oli niin kaljut, ettei niihin saanut edes ripsiväriä. Ajattelin vain, että kyllä ne sieltä takaisin kasvaa ja niin kasvoikin. Nykyään mulla on ihan kivan mittaset ripset, ei nyt mitkään maailman tuuheimmat, mutta ihan riittävät. Rakennekynsistä luovuin ainakin hetkellisesti ennen joulua, ja ajattelin ainakin hetken olla ilman ihan vain siitä syystä, että mun ainoa hetki huoltaa niitä kynsiä on Viljamin mentyä nukkumaan, ja mielummin nukun sen ajan itsekin. Tein myös pienen lupauksen ja ajattelin yrittää olla värjäämättä tukkaa. Haluaisin nähdä minkä värinen tukka tuolta juuresta kasvaa, ja antaa tukan levätä hetken. En tiedä kuinka pitkään tämä mun kasvatus kestää, mutta nyt se on ainakin sanottu ääneen!




Mun ihossa on epäpuhtauksia, arpia ja sävyeroja. Se ei ole missään nimessä täydellinen, oikeastaan todella kaukana siitä. Välillä turhauttaa, kun iho näyttää samalta kuin teinitytöllä. Silti mä nykyään pystyn kulkemaan ulkona ilman meikkiä. Suurimman osan ajasta mä oon ilman meikkiä. Mun arkimeikki on yleensä silmäpussien piilotus, ripsiväri ja vähän kulmiin väriä. Uskon että äitiys on kasvattanut mua siinä suhteessa, että enää en häpeä omaa ihoani tai että ketään ei oikeasti kiinnosta onko mun kädet rasvattu ja kynnet huollettu. Tottakai tähän liittyy myös se, että äitinä ei ole aikaa meikata, mutta uskokaa tai älkää, kyllä mulla on aikaa jos haluan. Tälläkin hetkellä mulla on naama maalattu ja tukka laitettu. Viihdyn vain luonnollisemmassa lookissa niin paljon paremmin nykyään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti