keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Meillä on sittenkin toivoa

Kirjoitin muutama viikko sitten postauksen, jossa pohdin mahtaako Viljamilla olla jonkinnäköinen esiuhma. Siinä kerroin muun muassa kuinka Viljami yleensä ihmisten ilmoilla heittäytyy todella hankalaksi, eikä viihdy yhtään paikallaan. Hän haluaisi vain juoksennella edes takas, eikä tottele ollenkaan vaikka häntä pyytäisi kulkemaan toiseen suuntaan. 


Kävimme maanantaina Ikeassa hoitamassa yhden tilauksen, ja tiesin siellä olevan paljon väkeä. Päätimme kuitenkin ottaa Viljamin mukaan, kun kyseessä piti olla suht nopea reissu. Jouduimmekin jonottelemaan puolisen tuntia omaa vuoroamme, ja meinasin heti alkuun jo heittää hanskat tiskiin, että kuinkahan vaan meidän käy Viljamin kanssa. Onneksi Ikeassa on ajateltu hyvin pieniä asiakkaita, ja siltä osastolta sattui löytymään  telkkari jossa pyöri elokuvia sekä korillinen kirjoja ja leluja. Meillä ei ollut mitään ongelmaa Viljamin kanssa. Välillä hän kävi pyörähtämässä isänsä luona ja palasi sitten leikkipaikalle. Minun ei kertaakaan tarvinnut komentaa häntä pysymään paikallaan tai estää juoksemasta yksinänsä.

Heti seuraavana päivänä, eli tiistaina tiedossa oli vappulounas Teemun perheen kanssa ravintolassa. Jännitin etukäteen sitäkin, sillä yleensä Viljami ei istu ruokapöydässä kuin minuutin, jonka jälkeen hän on valmis leikkimään. Hän heräsi sopivasti päikkäreiltä ravintolan pihassa, joten alkuun hän heräili rauhassa ja kiersi mummun ja vaarin sylit läpi. Viljami viihtyi niin kauan sylittelemässä, kunnes ruuat saapui ja yllättävän kauan hän jaksoi tutkia omaa lautastaan ja taisi jotain suuhunkin päätyä. Ihan loppuun asti hän ei malttanut paikallaan istua ja päästin hänet vähän jalottelemaan kun pöytämme oli sopivasti nurkassa.

Ehkä meillä siis sittenkin on toivoa sen suhteen, että Viljami iän myötä saisi hieman malttia istua paikoillaan, eikä vaadi kokoajan päästä juoksemaan ympäriinsä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti