perjantai 29. joulukuuta 2017

Outo kohtaaminen rinteessä

Ollaan vietetty ihanaa lomaa Rukalla tällä viikolla. Olemme päässeet nauttimaan ihanan lumisesta maisemasta, ja minä jopa uskaltauduin laskettelemaan monen vuoden jälkeen. Rinteet täällä on aivan mahtavia verrattuna niihin etelän rinteisiin, joissa olen joskus käynyt.


Koimme Teemun kanssa todella oudon kohtaamisen rinteessä, ja ajattelin heti että tästä on pakko päästä kertomaan teillekin. Monet lapset aloittavat laskettelun jo todella nuorena. Meidän oli tarkoitus laskea yksi pieni lasten mäki, josta saisimme hieman vauhtia, jotta pääsisimme kauempana olevalle hissille. Lastenmäen päällä oli pieni tyttö, noin kolme-neljä vuotias, joka oli jäänyt hissistä hieman liian aikaisin pois, eikä tahtonut päästä mäen päälle. Teemu auttoi hänet ensin mäkeen ja lähti sitten laskemaan kohti hissejä. Minä tulin perästä ja huomasin, että tyttö ei todellakaan tiennyt mitä hänen pitäisi tehdä. Luulemme, että hän oli ulkomaalainen, sillä hän ei puhunut sanaakaan eikä oikeastaan tuntunut ymmärtävän meitä. Kysyin tytöltä tarvitseeko hän apua ja missä hänen vanhempansa ovat. Hän ei vastannut, ja vaikutti olevan todella peloissaan. Ojensin hänelle käteni, ja autoin, jotta hän pääsisi liikkeelle. Se mikä tilanteesta teki huvittavan, oli se, että minun viime laskuistani oli liki kymmenen vuotta ja Teemu oli aiemmin päivällä opettanut minua laskemaan. Siellä minä kuitenkin muka kokeneena opastin tyttöä joustamaan polvista ja auraamaan suksilla. 

Tyttö pääsi rinteen alas, mutta meno näytti todella hitaalta ja epävarmalta. Järkytyin hieman siitä, että vanhemmat todella päästävät lapsensa mäkeen vaikkei tiedä että osaavatko he edes laskea. Toinen mikä järkytti oli se, että tytön ohi meni monia monia aikuisia, mutta kukaan ei pysähtynyt auttamaan. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Toivottavasti tyttö pääsi hieman pienempään mäkeen harjoittelemaan ja hiomaan taitojaan jonkun aikuisen kanssa.

1 kommentti:

  1. Huh! Pienet lapset saattavat olla tuollaisa varovaisia ja pelokkaita. Hyvä kun autoitte häntä. Minua pelotta omien lasten kanssa ennemminkin se, että he ovat liian hurjapäitä kun saavat sukset jalkaan. Ei mitään käännöksiä tai jarrutuksia vaan pelkkää syöksylaskua. Siinä ovat he itse ja myös muut vaarassa.. :O En edes päästäisi meidän 6-vuotiasta vielä kulkemaan itse rinteessä.

    VastaaPoista