perjantai 23. maaliskuuta 2018

Puhjenneita hampaita ja hermojen koettelua

Viljami täytti tällä viikolla 1v3kk ja ajattelin pitkästä aikaa kirjoitella hänen kuulumisiaan tänne. Pari edellistä viikkoa on ollut aika raskaita, Viljamille puhkesi yhtäaikaa ensimmäiset poskihampaat molemmille puolille alas. Selkeästi niiden tulo sattui ja kovasti yritettiinkin viilentävillä puruleluilla hänen oloa helpottaa. Muutaman kerran jouduttiin antamaan särkylääkettä. Nyt hampaat on kuitenkin kokonaan puhjennut, eikä suu ole kokoajan verinen. Edelleenkin hampaiden kasvu varmasti sattuu, mutta ei läheskään niin paljon kuin niiden puhkeaminen.

Viljami on edelleenkin eläväinen poika ja tykkää juoksennella ja kiipeillä. Ihmettelen että mitään suurempia haavereita ei ole vielä sattunut, joskin tälläkin hetkellä silmäkulmaa koristaa pieni mustelma. Viljami on todella ketterä liikkeissään, ollut oikeastaan alusta asti, joten tasapaino on kehittynyt huimasti. Sohvalle kiipeäminen sujuu näppärästi, ja sieltä alastulo myöskin.


Luonnetta Viljamilla on ihan pienestä asti ollut ja nyt viime aikoina se on tullut esiin aika vahvasti. Hänellä on selkeästi oma tahto, ja hän näyttää sen osoittelemalla ja kiljumalla päälle. Jos hän haluaa vesipullon pöydältä, hän osoittaa ja kiljuu. Tämä piirre on jokseenkin rasittava, ja varsinkin kun aina ei ymmärrä mitä hän haluaa. Niin ja tosiaan sanoja ei tule vielä juuri yhtään. Tottakai hän välillä hokee äitiä ja aitoo (maitoo), ja yrittää toistaa perässä, mutta varsinaisesti puhetta ei vielä tule.

Lattialle heittäytyminen on tullut kehiin nyt muutaman viikon sisällä aina kun häntä kieltää tai komentaa. Hän lähtee juoksemaan ja heittäytyy maahan huutamaan jos ei saa tehdä jotain asiaa. Yritän vain ajatella, että tämä on vaihe joka menee ohi, vaikka se kuinka pahalta tuntuukin. Onneksi tämän vastapainona Viljami osoittaa välillä rakkautensa halailemalla ja pussailemalla, jopa lentosuukon hän osaa lähettää! Imetän Viljamia edelleen, ja öisin hän nukkuu muutaman tunnin omassa sängyssään ja lopun yötä meidän vieressä. Tämä toimii meillä oikein hyvin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti