tiistai 24. huhtikuuta 2018

Ensimmäistä kertaa Lapsimessuilla

Yhteistyössä Perheblogit.fi ja Lapsimessut

Osallistuimme tänä vuonna Viljamin kanssa ensimmäistä kertaa Lapsimessuille, jotka järjestettiin Helsingin messukeskuksessa. Viime vuonna messujen aikaan Viljami oli sen verran pieni, että jätettiin suosiolla messut väliin, tänä vuonna sen sijaan ajattelin että se voisi olla hauska kokemus meille molemmille ja sainkin sinne liput yhteistyön merkeissä. Nappasimme mukaan ystäväni sekä hänen poikansa ja suuntasimme messuille sunnuntaina. Olimme liikenteessä pienellä budjetilla, joten isoja shoppailuja emme lähteneet messuille tekemään. Sen sijaan menimme täysin lasten ehdoilla ja kiersimme erilaisia leikkipaikkoja, joita löytyikin runsaasti. Pysähdyimme välillä katselemaan esityksiä, ja pääsimme osallistumaan muskariinkin.








Ehdimme myös hieman tutustumaan erilaisiin yrityksiin, joita löytyikin niin paljon ettei varmasti yksi päivä olisi riittänyt kaikkien kiertämiseen. Kotimaisia lastenvaatemerkkejä oli hurjan paljon ja vaatteita olisi voinut katsella enemmänkin, mutta koska budjetti oli pieni, matkaani tarttui ainoastaan Ponolta yksi pitkähihainen paita Viljamille. Osallistuimme arvontoihin, joita lähes joka ständiltä löytyi. Matkaan tarttui pino käyntikortteja ja saimme kuulla eri yritysten tarinoita. Ilman Viljamia messuilla olisi varmasti saanut aikaa kulumaan koko päivän, mutta muutama tunti oli meille tällä kertaa aivan riittävästi. Kotimatkan pojat nukkuivat takapenkillä. Raskas reissu, mutta ehdottomasti olemme myös ensi vuonna mukana!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti