perjantai 13. heinäkuuta 2018

Ähtärin eläinpuisto taaperon kanssa

Heti kun Ähtärin pandoista alettiin puhua, ilmoitti Teemun isä, että meidän on päästävä kesällä tapaamaan näitä otuksia. Tällä viikolla saimme aikataulut sopimaan ja suuntasimme kohti Ähtärin eläinpuistoa. Jos en ihan väärässä ole, niin joskus pienenä olen vieraillut Ähtärin eläinpuistossa, mutta minkäänlaisia muistikuvia mulla ei kyseisestä paikasta ollut.  Meille sattui todella kuuma päivä, niitä tänä kesänä on riittänyt. Kävellessä parkkipaikalta portille ajattelin, että me kuollaan tänään. Vinkiksi muille, porttien luona on maksullinen parkkipaikka, etenkin hellepäivänä suosittelen ajamaan auton sinne. 5e on mielestäni aivan kohtuullinen summa siitä, ettei tarvitse kantaa taaperoa yhtään enempää kuin on pakko.

Ensimmäisenä menimme sisään pandataloon, joka oli aivan sisäänkäynnin luona. Sisällä oli paljon väkeä, mutta onnistuimme näkemään Lumin ja Pyryn. Sen jälkeen lähdettiin kiertämään muita eläimiä. Valittavana oli joko pieni reitti jonka pituus on 1,2km tai koko reitti, jonka pituus on 3km. Me valittiin pidempi, eli 3km reitti. Mukana meillä oli rattaat, mutta niissä Viljami ei istunut juuri yhtään. Joko hän käveli itse, tai sitten häntä kannettiin. Rattaissa istuessa ei juurikaan eläimiä olisi nähnyt, aina täytyi nostaa korkeammalle jotta näkisi. Maasto on helppokulkuista, joten rattaita oli mukava työntää. Koska päivä oli todella lämmin monet eläimet oli etsineet varjopaikan ja näin ollen meiltä jäi muutamia eläimiä kokonaan näkemättä. Yllätyin kuitenkin siitä kuinka hyvin Viljami osasi hahmottaa eläimiä vaikka osa makasi täysin liikkumattomana jossain kaukana.






Ähtärin eläinpuistossa on hyvin eväs- ja leikkipaikkoja, pitkin reittiä on myös hyvin vessoja. Mun lemppareiksi nousi ehdottomasti pandat, koska onhan ne nyt upean näköisiä! Karhujen aitaukselle osuttiin juuri sopivasti ruokinta aikaan, eli nähtiin niiden juoksentelevan ruuan perässä. Myös sudet nähtiin ihan lähietäisyydeltä. Viljami jaksoi koko kierroksen ajan naureskella eläimille ja suosittelen ehdottomasti tekemään reissun Ähtäriin niin pienen kuin isonkin lapsen kanssa. Kaikki saavat varmasti jotain irti tuosta reissusta. Liputhan on melko tyyriit, yhdistelmälippu jolla pääsee sekä pandataloon, että eläinpuistoon maksaa aikuiselle portilta 39e, ennakkoon netistä ostettuna 36e. 3-12 vuotiaan lippu portilta on 24e ja netistä 21e. Mutta sanotaanko näin, että kaikki maksaa ja kyllä se oli sen arvoista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti