torstai 24. tammikuuta 2019

Kolmen päivän painajainen

Meillä on sairasteltu koko tämä viikko. Olimme Viljamin kanssa viikonlopun Turussa, ja kun tulimme sunnuntai-iltana kotiin menimme normaalisti nukkumaan. Pari tuntia nukuttuamme Viljami alkoi kuulostaa siltä, kuin hän ei saisi happea ja yski limaista yskää. Hetken kesti tätä, kunnes hän oksensi limaa ulos. Ajattelin että ehkä se meni sillä ohi, kun sai sen liman ulos. Otin Viljamin viereeni nukkumaan ja viiden aikaan heräsin siihen, kun Viljami alkoi taas oksentaa. Vaihdoin lakanat ja sen jälkeen Viljamia ei enää väsyttänytkään, joten aloitimme aamun jo silloin. Ruoka Viljamille ei maistunut, ja sen mitä hän sai syötyä oksensi välittömästi pihalle. Ensimmäisenä keräsin kaikki matot ja ylimääräiset tekstiilit pois ja annoin leikkiä vain leluilla jotka olisi helppo puhdistaa. Aika hyvin kuitenkin onnistuttiin säästymään suurimmilta vahingoilta. Ainoastaan sohva oli hankalampi puhdistaa, mutta onneksi anopilta löytyi tekstiilipesuri meille lainaan. Viljami oksensi viimeisen kerran aamupäivällä, ja illalla hän olikin jo ihan pirteä oma itsensä. Hänen tauti kesti siis käytännössä 12 tuntia.


Tiistai meillä meni ihan kivasti, mutta mulla oli vähän ihmeellinen olo. Turvotti kauheasti ja oli vähän tukala olo. Ajattelin sen kuitenkin johtuvan raskaudesta. Illalla kun makoilimme sängyssä katsomassa telkkaria, oli mun vuoro juosta oksentamaan. Ja sitä kestikin sitten koko yön, aivan taukoamatta. Nukuin yhteensä ehkä tunnin koko yönä, ja aamulla olo oli todella heikko. Teemu kävi aamulla hakemassa kaupasta vähän juotavaa ja syötävää mulle ja oli lähdössä talliin. Hän kuitenkin totesi ovella, että taitaa sittenkin jäädä kotiin, vatsaa vääntää. Ja ei mennyt kauaa kun oli Teemun vuoro oksentaa. Mä en ollut enää hetkeen oksentanut, mutta olo oli silti tosi heikko. Maattiin koko päivä sängyssä ja sohvalla. Ei olla kertaakaan yhdessä olomme aikana oltu niin kipeitä. Eilen illalla olo alkoi jo olla parempi molemmilla ja viime yön jälkeen mun olo on täysin terve. Ainoastaan jokaista lihasta kolottaa, mutta ruoka maistuu ja on jaksanut touhuta kaikenlaista.

Täytyy kyllä antaa Viljamille ekstrapisteet siitä, että vaikka eilisen päivän me vaan Teemun kanssa maattiin, hän jaksoi leikkiä itsekseen ja katseli meidän kainalossa piirrettyjä menettämättä hermojaan.

keskiviikko 16. tammikuuta 2019

Annetaanhan lasten olla lapsia

Viljami on nyt hieman reilu kaksi vuotias. Huomaan vaativani häneltä jo todella paljon asioita. Pitäisi osata syödä itse, pukea, siivota lelut, riisua vaatteet, käydä potalla ja mitä kaikkea vielä lisäksi. Vaikka hän on niin pieni vielä! Miksi ihmeessä me vaaditaan lapsilta niin paljon jo näin pienenä. He ehtivät kyllä oppimaan nämä kaikki asiat ajan kanssa pikkuhiljaa. Tottakai helpottaa paljon elämää kun lapsi osaa tehdä asioita itsenäisesti, mutta kaiken oppimisen pitäisi minun mielestäni tulla sitä kautta, että lapsi oma-aloitteisesti harjoittelee näitä, eikä niin että vanhempana yritän jatkuvasti opettamalla opettaa. Tottakai näytän esimerkkiä ja kannustan, mutta ei niin, että sävy on vaativa. Ei lapsen tarvitse osata 2-vuotiaana laskea, lukea, laulaa kymmentä eri laulua, pukea itsenäisesti ja olla täysin ilman vaippoja. Kyllä se oppii ne asiat sitten kun sen aika on. Tiedän että on paljon poikkeuksia, toiset on todella taitavia jo pienenä, toiset oppii hitaampaa. Kouluaikana lähes kaikki on  samalla viivalla. Kaikki osaavat pukea, riisua, laskea ja lukea; sitten kun sen aika oikeasti on! 


Nyt aion keskittyä entistä enemmän siihen, että Viljami saa oikeasti olla pieni ja avuton. Hän on kyllä oikeasti todella omatoiminen, hän osaa siivota lelut, harjoittelee pukemista, riisuu sujuvasti, kerää lelut, auttaa kotitöissä. Mutta en aio enää vaatia häneltä niin paljoa, ennemminkin kannustan uusiin juttuihin. 


lauantai 12. tammikuuta 2019

Viljamin päiväkodin aloitus

Kuten aiemmin täällä kerroin, meidän oli tarkoitus laittaa Viljami päiväkotiin nyt alkuvuodesta ja saimmekin hänelle päiväkotipaikan. Olin kuitenkin juuri hetkeä aiemmin saanut tiedon raskaudesta, joten teimme päätöksen ettei Viljamin ole nyt järkeä aloittaa päiväkotia. En näe mitään järkeä siinä että olen itse kotona ja Viljami olisi päivät hoidossa. Toki jotain osa-aikaista hoitoa olisi voinut miettiä, mutta meillä on Pirkkalassa niin hyvin tarjolla kerhotoimintaa, että laitoimme sinne hakemuksen.


Ajatuksena on että Viljami olisi kerhossa kaksi kertaa viikossa, kolme tuntia kerrallaan. Tämä on varmasti nyt hyvä vaihtoehto jos vain meille sieltä paikka löytyy. Viljami pääsee vähän leikkimään muiden lasten kanssa ja minä saan tehdä omia juttujani sen hetken. Tarjolla oli myös kolme kertaa viikossa kolme tuntia, mutta reissaamme sen verran usein Turkuun, että ajattelin olevan helpompi sumplia aina reissut kun kerho on vain kaksi kertaa viikossa. Innolla odotan että Viljami pääsisi aloittamaan kerhon, tiedän jo nyt että hän nauttisi siitä kovasti. Hän ei ujostele ihmisiä ja jää aina innolla leikkimään muiden kanssa, joten uskoisin kerhon aloituksen sujuvan melko helposti. Toki eihän sitä koskaan tiedä jos se onkin täysi katastrofi, mutta ainakin olen positiivisella mielellä toistaiseksi!

maanantai 7. tammikuuta 2019

Ensimmäinen raskauskolmannes

Nyt kun ensimmäinen raskauskolmannes on takana, ja päähän on pikkuhiljaa alkanut muodostua ajatus siitä, että meille ihan oikeasti tulee vauva, ja että se vauva kasvaa tällä hetkellä minun vatsassa katsotaan vähän millainen tämä ensimmäinen raskauskolmannes on oikein ollut.

Aika pian plussattuani olin todella väsynyt. Meni muutama viikko kun en päivisin saanut mitään aikaiseksi. Makasin lattialla leikkimässä Viljamin kanssa ja nukuin aina kun oli mahdollista. Tässä vaiheessa salasimme vielä raskauden kaikilta ja kukaan ei oikeastaan ihmetellyt väsymystäni. Sehän on mulle ihan normaalia elämää, mutta silti tuo väsymys oli ihan omaa luokkaansa. Noihin aikoihin koin hieman etovaa oloa, eikä ruoka tahtonut maistua. Ainoa mikä upposi oli raikkaat hedelmät ja mehukeitot. Lämmintä ruokaa ei tehnyt mieli ollenkaan. Oksentanut en kuitenkaan kertaakaan, toisin kuin Viljamista. Hänestä oksensin aina autossa ja välillä muutenkin pitkin päivää. 


Mun kasvot räjähti taas ihan totaalisesti, samoin Viljamin aikana. Kasvot on täynnä kipeitä näppylöitä ja näihinhän ei tietenkään auta oikein mikään. Nyt pikkuhiljaa mun iho on alkanut rauhoittua, toivon että se ei tästä nyt enää mene pahemmaksi. Muuten tämä alkuraskaus on ollut todella oireeton. Pientä vihlomista ja nipistelyä vatsassa, ei sen kummempaa. Olenkin vähän kauhuissani, että kuinka vaikea loppuraskaudesta tulee jos nyt pääsen näin helpolla. Mielummin ottaisin ne vaivat tähän alkuun, kuin sitten kesähelteille ison mahan kanssa. 

Kaiken kaikkiaan alkuraskaus on mennyt helposti ja ilman suurempia vaivoja. Vatsa ei vielä juurikaan ole pyöristynyt, mulla on tota ylimääräistä sen verran omasta takaa, että hetki varmasti taas odotellaan ennen kuin raskaus alkaa näkyä ulospäin (muutenkin kun siis räjähtäneen ihon takia). Nyt on käynnissä raskausviikko 15 ja huomenna tiedossa olisi sokerirasituskoe, kun Viljamista mulle napsahti raskausajan diabetes silloin puolivälin tienoilla.