tiistai 26. maaliskuuta 2019

Selvitimme tuplaratasviidakon - mitkä tuplarattaat ostimme?

Kun saimme tietää raskaudesta, olimme kahden vaiheilla vaunujen suhteen. Pohdimme, että riittäisikö yksikkövaunut seisomalaudalla, vai tarvitsemmeko tuplarattaat. Loppuvuodesta Viljami vähensi paljon päikkäreitä, eikä enää nukkunut joka päivä ulkona rattaissa, niinkuin aiemmin. Ajattelin alkuun, että kesään mennessä hän varmaan lopettaa päiväunien nukkumisen, joten sen suhteen tuplille ei olisi tarvetta. Nyt kuitenkin kun eletään jo maaliskuuta, Viljami edelleen lähes aina nukahtaa rattaisiin jos lähdemme puolen päivän aikaan lenkille, ajattelin että ehkä tuplat olisi vielä tarpeelliset. Matkustamme myös jonkin verran junalla ja bussilla, joten on hyvä että Viljamillekin on joku istumapaikka, sillä vaikka hän on reipas kävelemään, uhman iskiessä on parempi vaihtoehto laittaa hänet rattaisiin, kuin kantaa ja työntää vaunuja samalla. 

Olimme tehneet siis päätöksen siitä, että hommaamme tuplarattaat. Seuraava ongelma olikin sitten meidän pieni hissi. Asumme vanhassa kerrostalossa, 1. kerroksessa, mutta meille on silti pienet portaat, emme ole aivan maan tasalla. Hissi on äärettömän pieni. Sen oviaukko on 68,5cm, leveys sisällä 80,5cm ja syvyys 103,5cm takaseinästä oveen, mutta takaseinästä etuseinään vain 94,5cm. Halusin ehdottomasti vierekkäiset tuplarattaat, enkä sellaisia missä istuimet on päällekkäin. Tiedän, että Viljamilla menisi hermo jos joutuisi istumaan toisen istuimen alla, eikä näkisi eteenpäin. Hissin oven leveys sulki siis jo monta hyvää vaihtoehtoa pois. Vaihtoehdoksi jäi oikeastaan vain yhdet vaunut: Mountain Buggy Duet. Etsin netistä ja Lastenvaunuhullut-facebook ryhmästä näiden vaunujen mittoja, ja leveyden puolesta ei tullut mitään ongelmaa, nämä ovat nimittäin käsittääkseni kapeimmat vierekkäiset tuplarattaat markkinoilla. Valmistajan ilmoittama leveys on 63cm, ja uskoakseni se pitää aika hyvin paikkansa. Pituudeksi on ilmoitettu 114cm, mutta kun työntöaisan kääntää alas, pituus lyhenee reilusti. Lyhimmillään nämä vaunut ovat 104cm, eli aisa alas käännettynä ja eturenkaat poikittain. Vaunut mahtuvat meidän hissiin kun aisan kääntää alas, työntää ne "väärin päin", eli niin että työntöaisa on takaseinässä kiinni ja renkaat käännettynä alle. Tällöin vaunut mahtuvat hissiin juuri ja juuri, ja minä mahdun vielä viereen seisomaan. Muuta hissiin ei sitten mahdukaan. 

Vaunujen todelliset mitat pienimmillään on siis: 104cm x 63cm. 

Mountain Buggy Duet

Vielä meillä ei varsinaista käyttökokemusta vaunuista ole, siitä voin sitten kesällä kirjoittaa, kun olemme saaneet vaunut kunnolla käyttöön. Mutta juuri nyt olen todella tyytyväinen meidän valintaan. Vaunut tuntuu todella kevyiltä ja näppäriltä, kasaus on helppoa, ja kasauskoko pieni. Toki vaunujen istuimet sekä koppa on kapeita, kun kyseessä on niin kapeat rattaat, mutta Viljami on onneksi melko siro ja mahtuu oikein hyvin istumaan. Toivotaan että vauva mahtuu myös koppaan sen aikaa minkä tarvitsee. Vaihtoehtona on sitten ostaa pehmeä vaunukoppa tuon kovan tilalle, koska käsittääkseni se on hieman tilavampi.

Mountain Buggy Duet

Meidän vaunut löytyi käytettynä. Mulla oli monessa paikassa ostoilmoitus näistä, ja mulle tarjottiin sitä kautta tätä settiä. Pakettiin kuului siis rungon lisäksi kaksi istuinta, vaunukoppa, sivukori jos käytössä on vain yksi istuin, sadesuoja, hyönteisverkko ja käyttöohjeet. Kattava paketti siis, eli kaikki mitä tarvitsimme ja vähän enemmänkin. Hintaa koko setillä oli 250 euroa. Olin valmistautunut maksamaan jopa 600 euroa, mutta päästiin nyt todella halvalla. Vaunut ei toki ole enää uudenveroiset. Kuomut on hieman haalistuneet auringossa, joka on tyypillistä näille mustille kankaille, mutta mitään käyttöön vaikuttavia vikoja vaunuissa ei ole. Oon super tyytyväinen että löydettiin vaunut näin hyvissä ajoin, hyvällä hinnalla ja että ne mahtuu meidän hissiin! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti