maanantai 18. maaliskuuta 2019

Sisustusinspiraatio joka katosi

Monella tuntuu olevan jo kevättä rinnassa, ja jokapaikka alkaa täyttyä postauksista ja kuvista uusista keväisistä tuulista sisustuksessa. Mullakin yleensä keväisin valon lisääntyessä iskee sisustusvimma ja tekee mieli uudistaa sisustusta jotenkin. Tänä vuonna sitä ei kuitenkaan tapahtunut, ainakaan vielä. Tuntuu, että kun viime kesänä sai sisustaa ihan huolella, kun rempattiin ja muutettiin, niin nyt ei ole mitään tarvetta uudistaa. Takaraivossa on myös kokoajan ajatus siitä, että noin 1,5 vuoden päästä tämä asunto on tarkoitus laittaa myyntiin, joten mitään kovin radikaalia ei tee mieli edes tehdä.


On minulla jatkuvasti mielessä kaikenlaisia ideoita, miten täällä voisi uudistaa, mutta ne jäävät kaikki ajatuksen tasolle. Toki yksi tekijä on tässä raha, kun vauvan tulon myötä on kaikkea muutakin paljon tärkeämpää osteltavaa. Sisustusjutut jäävät kyllä totaalisesti kakkoseksi siinä suhteessa. Mutta edes pieniä juttuja ei tee mieli tehdä, vaikka yleensä mulla on jatkuvasti jotain uudistettavaa. Meillä ei ole täällä tauluja eikä hyllyjä juurikaan seinillä, Viljamin huone on odottanut uusia verhoja jo kesästä asti ja olohuoneen verhotkin tarvitsisi uudistaa, mutta ei vaan jaka. Ëhkä se inspiraatio sieltä vielä jonain päivänä palailee.

Onko teihin iskenyt jo keväinen sisustusvimma?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti