tiistai 16. huhtikuuta 2019

Ruokaboksi - arjen pelastaja?

Ruokaboksi saatu bloginäkyvyyttä vastaan

Pari viikkoa sitten Taaperotiistaissa päästiin tutustumaan Ruokaboksiin, ja viime viikon maanantaina meille saapuikin ensimmäistä kertaa Muksuboksi kotiin. 

Ruokaboksi on ruoan kotiinkuljetuspalvelu, jossa tulee mukana reseptit ja tarvittavat raaka-aineet. Ruokaboksi tulee kerran viikossa, ja se sisältää ruoat arkipäiville ti-pe. Valittavana on erilaisia ja erikokoisia bokseja. Meille valikoitui Muksuboksi kolmella reseptillä. Saatavilla on myös neljän reseptin boksi isommalle perheelle. Jos tykkäätte kasvisruoasta tai haluatte kokeilla uutta, on tarjolla vegeboksi. Normaaliin arkiruokaan vaihtelua kaipaaville on saatavilla perinteinen ruokaboksi

Meille valikoitui muksuboksi sillä perusteella, että se sisältää ruokia jotka on yleensä lasten mieleen. Meidän boksissa oli ainekset tomaattikeittoon ja lämpimiin leipiin, savulohilaatikkoon ja tillikurkkuihin sekä jauhelihakastikkeeseen rakettispagetilla. Nämä on kaikki sellaisia ruokia mitä meillä on syöty ennenkin, ja tiesin esimerkiksi spagetin olevan Viljamin herkkua. 


Tomaattikeitto valmistettiin säilyketomaateista, ja jännityksellä odotin miltä se maistuu, sillä yleensä teen tomaattikeiton tuoreista tomaateista. Yllättävän herkullista siitä tuli näinkin, ja aikaa ei mennyt kovinkaan kauaa. Aineksista tuli iso kattilallinen keittoa, joten sitä syötiin useampana päivänä.  Kylkeen tein ohjeen mukaan lämpöiset tomaattileivät, joihin lisäsin hieman aiolia pohjalle, muuten leivät olisi olleet ehkä minun makuun hieman kuivia. Lohilaatikkoa tuli niin ikään iso määrä, joten siitä riitti meille useammalle aterialle. Laatikko oli melko sitruunaista, jättäisin itse seuraavalla kerralla sitruunan vähän vähemmälle. Sen valmistus oli helppoa ja nopeaa, ja meillä yleensä onkin kerran viikossa jokin laatikkoruoka, kun sen valmistus on niin vaivatonta. Spagetti ja jauhelihakastike on meidän perheessä suosittu ruoka, ja oli kiva testata välillä uutta reseptiä. Teen yleensä jauhelihakastikkeen esimerkiksi tomaattimurskaan, mutta tällä kertaa tomaatti jätettiin vähemmälle, ja sekaan laitettiin porkkanaa, mikä oli kivaa vaihtelua meidän normaaliin reseptiin. Söimme tätäkin ruokaa useammalla aterialla. 






Kolmen ruokalajin boksi riitti meille oikein hyvin arkiviikolle niin, että saimme siitä joka päivälle sekä lounaan että päivällisen. Teemu ei ihan joka päivä ehtinyt kotona syömään ruokaa ja Viljamin annokset on melko pieniä. 

Nyt tietysti mietitte, että mitä tämä kaikki maksaa ja kuka tästä oikeasti hyötyy? Täältä löydät kaikkien boksien hinnat ja seuraavan viikon ruokalistat. Muksuboksista on saatavilla vain yhtä kokoa, mutta voit valita joko kolme tai neljä reseptiä. Kolmella reseptillä hinta on 74e ja neljällä reseptillä 89e. Minun mielestäni ruokaboksi on hyvä sellaisille perheille, jotka ovat esimerkiksi arjessa kiireisiä, eikä ruoan suunnittelulle ja isoille kauppareissuille ole aikaa. Silloin voi olla oikeasti tarve sille, että joku tuo maanantaina kotiovelle laatikollisen ruoka-aineita ja reseptit joiden mukaan valmistaa ruoka. 

Oli kiva kokeilla ruokaboksia, mutta luulen että ainakaan tällä hetkellä meillä ei ole tällaiselle palvelulle tarvetta, eikä lompakon nyörit anna niin paljoa periksi, että voisimme tehdä kestotilauksen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti