keskiviikko 15. toukokuuta 2019

Neuvolakuulumisia rv 33

Tänään oli pitkästä aikaa neuvolalääkärille aika, jossa tarkistettiin istukan paikkaa. Rakenneultrassa istukka tuli hieman kohdunsuun reunalle, joten silloin määrättiin kontrolliultra näille viikoille. Istukka oli siirtynyt, ja kaikki näytti muutenkin olevan kunnossa. 

Käynti oli nopea, ei juuri muuta tehty kuin ultrattiin ja katsottiin verenpaineet, niissä ei ollut mitään häikkää. Minulla on tällä hetkellä taas sokeriseuranta käynnissä, ja arvot on pysyneet toistaiseksi hyvinä. Menossa on siis raskausviikko 33, eli loppu häämöttää jo. Jännittävää ajatella, että Viljami syntyi raskausviikolla 38, eli siihen ei olisi enää pitkä aika! 

Neuvolakorttikotelo saatu Miniboon.fi

Viimeiset pari viikkoa olen ollut todella väsynyt. Olen tarvinnut päikkärit joka päivä, eikä asiaa ole helpottanut kello kuudelta heräävä taapero. En tiedä mikä Viljamin kellon käänsi, kun hän muutamana aamuna on herännyt jo kuudelta. Tänään onneksi hän malttoi nukkua jopa seitsemään asti. Liitoskivut on usein iltaisin todella kovia ja ylös nouseminen sattuu. Minulla on myös ollut vaivana kipeä selkä, joka säteilee toiseen jalkaan niin että se meinaa välillä liikkeelle lähtiessä pettää alta. Pienet jumppailut on kuitenkin helpottanut asiaa. Yöt olen saanut nukkua melko rauhassa, kerran tai kaksi täytyy käydä vessassa mutta muuten ei ole ollut ongelmia nukkua. 

Loppurutistus siis käynnissä, seuraava lääkärin aika minulla on kesäkuun alussa, silloin katsotaan vähän vauvan kokoa. Minulla on tunne ettei ole mikään pieni vauva tulossa tällä kertaa..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti